Sivut

perjantai 3. elokuuta 2012

Pillerinpyörittäjä pt. 2, ilta"lääkkeet"

Tässä tulisi nyt sitten iltaisin nautittavat nappulat. Jälleen Heinisen dosetti laulaa kun sieltä putkahtaa pöydälle pilleri jos toinenkin. Yhteensä siis 8 tablettia; 4kpl kalaöljyä, sinkki, magnesium, nivel plus ja kollageenitabletti.

” Kalaöljyä suositellaan nykyisin osaksi ruokavaliota, koska ihmisen elimistö ei pysty valmistamaan riittävästi kaikkia omega-3-rasvahappoja. EPA:lla sekä DHA:lla on monia suotuisia vaikutuksia elimistön toimintoihin. Kalaöljyn EPA ja DHA alentavat triglyseriditasoja, sekä suojaavat sydäntä ja verisuonia. EPA-rasvahappo vähentää tulehdusvälittäjäaineiden määrää verenkierrossa. Suomalaisten ravintosuositusten mukaan 2 000 kcal päivässä syövän aikuisen tulisi saada päivittäin 2–3 grammaa omega-3-rasvahappoja.” Yhdessä kapselissa on 1g öljyä. Nää on niitä hyviä rasvoja.

Kalaöljyä
Sinkkipikolinaatti

”Sinkki säätää yli 200 entsyymin toimintaa ihmisen elimistössä. Siksi sillä on lukuisia elintärkeitä vaikutuksia. Sinkkinä tarvitsevat mm. A-vitamiinin, insuliinin, steroidien ja muiden hormonien sekä valkuaisaineiden tuotanto, ihon kunto ja haavojen paraneminen. Sinkki edistää välttämättömien rasvahappojen (mm. GLA, EPA, DHA) ja karnosiinin sekä omega-3-rasvahappojen toimintaa kudoksissa. Sinkillä on tärkeä merkitys flunssien ja allergioiden ehkäisyssä sekä yleisen vastustuskyvyn ylläpidossa. Sinkki vähentää riskiä sairastua diabetekseen ja sydän- ja valtimotauteihin.”

”Magnesiumilla on valtavasti positiivisia vaikutuksia elimistössä. Se tuottaa lihas- ja sydänsoluissa energiaa (ATP) ja estää kalsiumia tunkeutumasta näiden solujen sisään. Toisin sanoen magnesium suojaa sydäntä samalla tavalla kuin uudet sydänlääkkeet, ns. kalsiumsalpaajat. Tällä samalla mekanismilla magnesium todennäköisesti estää myös migreeniä ja ehkäisee verenpainetta kohoamasta liian korkeaksi. Uusien tutkimusten mukaan magnesium vaikuttaa kymmeniini geeneihin, jotka säätävät muun muassa insuliinin eritystä ja sokeritasapainoa. Magnesiumin saantisuositusta tulisikin pikaisesti nostaa nykyisestä 350 mg:sta ainakin 500 mg:aan päivässä (naisille annettu viranomaissuositus on vain 280 mg/vrk, mikä on aivan liian vähän). Magnesium on turvallinen, eikä itsehoidossa tarvitse pelätä yliannostusta, kunhan noudatetaan annosteluohjeita. Lihastyö vaatii runsaasti energiaa, jota magnesium tuottaa. Sen puute johtaa lihasvoiman heikkenemiseen ja väsymiseen, ja vastaavasti magnesiumlisä kohottaa suorituskykyä.”

Magnesiumsitraatti (parhaiten imeytyvä)
Tyypin 1 ja 3 kollageenia

” Kollageenitäydennyksellä voidaan vahvistaa hauraita kynsiä sekä parantaa nivelten kimmoisuutta ja liikkuvuutta. Kollageeni sisältää 15 % glukosamiinia ja on suositeltu luonnollisena hoitoapuna luu-niveltulehduksiin. Lisäksi kollageenin tiedetään auttavan rustokudoksen uudelleenmuodostumisessa sekä parantavan vastustuskykyä.” Nivel plussa tekee tätä samaista hommelia, eli vaikuttaa positiivisesti rustokudokseen ja nivelien terveyteen. Se sisältää kondroitiinia ja glukosamiinisulfaattia.

Tämmösillä eväillä joka päivä untenmaille!

1 kommentti:

HYMYILE! Koska olet upea :)