Sivut

perjantai 24. elokuuta 2012

Syssymmällä sitten

Paluu kovien reenien pariin on sujunut oikein hyvin. Keskiviikkona treenasin selkää ja kyllähän se kulki. Eilen puolestaan jumppasin jalkoja etureisipainotteisesti. Kimppatreenit vedettiin K&M:llä. Ei ne lihakset viikossa hävinnetkään vaikka vähän pelkäsin. Oli niin siisti fiilis taas hikoilla kunnolla ja antaa sykkeen nousta. Ja vetää lihakset ihan hapoille. Kyllä tuntuu, sekä selässä että jaloissa...

Onneksi selvisin flunssasta taas alle viikossa. Kipeenä oleminen on vaan niin takapuolesta. Mä en oikeestaan oo ollu moneen vuoteen kunnolla kipeenä (kop kop koppista kop!!!). Pientä flunssan tynkää on ollut maksimissaan kaksi kertaa vuodessa, mutta mitään tulehduksia, kuumetta tms ei oo räkätautiin liittyen ollut. Viimeksi on ollut kuumetta 2011 tammikuussa kun sain Latvian lomalta ruokamyrkytyksen. Kuume kesti yhden illan ja yön. Edellisen kerran on ollut kunnon yskäkin kun olin intissä, silloin oli keuhkoputken- ja poskionteloiden tulehdus samaan aikaan. Siinä meni n. kolme viikkoa kokonaan toipua noista. Kyllä treenaaminen ja terveellinen ruokavalio kannattaa, nimittäin sen jälkeen ei pahempia tauteja ole ollutkaan!

Keskiviikkona tosiaan jälleen kunnon selkäsauna; leuanvetoja, alataljaa leveällä, t-kulmasoutua, kulmasoutua istuen ja pulloveria. Hauiksille rääkkiä scotissa ja käsipainoilla istuen vinopenkissä. Loppuun vatsoja 8 sarjaa. Morjeees oli hyvä fiilis ja jumppa! Kyllä varmaan nyt jumpat kulkeekin kun on polttoainetta koneessa ja tankki täynnä, kaloreiden lisäys tuntuu heti. Unohdin mun lokikirjan eli salivihkon kotiin, mut se ei menoa haitannu, muistin onneksi kaiken mitä piti tehdä. Ja vaikken olis muistanutkaan niin tärkeintähän oli treenata selkää, hauiksia ja vatsoja, ekä orjallisesti noudattaa kaavaa. Aina voi soveltaa.

Avustettua leuanvetoa, avustajana ristitalja
Olkapäät ei nouse korviin 

Alataljaa leveällä otteella
Ja veto

Hauiskääntö istuen vinopenkissä
Tässä ei painoilla juhlita
Eilen jumpattiin jalkoja siis Kuntokeskus K&M:llä. Suuri kiitos Samulille että sain tulla tutustumaan saliin hänen valmennettavansa mukana! Käveltiin K&M:lle johtuen hienoisista polkupyöräongelmista, vesisateessa oli ihan virkistävää tallustella. Se kävi hyvänä alkulämppänä. Sitten alettiin painaa; 4x hack-sissy supersetti, neljä sarjaa kapeaa prässiä, neljä sarjaa ojennuksia ja koukistuksia, 4 sarjaa pohkeita hackissa. Voi veljet mitkä maitohapot oli patukoissa, tiivistyy tiivistyy!

Hack kyykkyä
Tää meni vähän turhan alas

Sissy superina hackin perään, kädet vain le-
pää tangon päällä; ei siis vedetä käsillä ylös
pysyy tasapaino paremmin
Uupumukseen asti mentiin. Koko ajan var-
paillaan, lantio suorana, koukistus tulee
polvista. Ja sieltä työnnetään itsensä
ylös etureisillä, edelleen ollaan varpaillaan.

Kapeaa prässiä
"Ei hitto tää painaa!!"

Ojennuksia pumpsina
Koukistuksia pumpsina

Varmistetaan että pohkeetkin pysyy jumissa
Tässä tulee mojova venytys
Eilen kävin vielä illalla asento- ja kävelykimppatreenillä Fressillä. Nyt tulee valaan asentokuvia taas, varokaahan! Sivusta näyttää sirolta, mutta odottakaahan kun käännyn selin... Korkkarikävelykin alkaa jo sujua.

Nyt lihasmuistiin tämä asento

Ööh, ignore my butt 
Tämä kuva on napattu joskus toukokuussa
Nyt oli ihan pakko pakko laittaa tällänen vertailu, en tiedä huomaako kukaan muu mutta minusta siellä on tapahtunut jotain?! Aikaväliä kuvilla siis 3kk. Toppi piilottaa latsit alempaa mutta jos tarkkaan katsoo niin saattaapi olla sielläkin jotain tapahtunut.

Sitten pari ruokakuvaa, ostin nimittäin rahkan sekaan laitettavaksi gluteenitonta mysliä! Ja äiti toi tuoreita mustikoita, onpa ihanaa saada aamupuuroon ja rahkaan kimmoisia tuoreita marjoja. Mahtavuutta! Siksi ilmottauduinkin äitin mukaan mustikkaretkelle huomenna aamulla alkaen klo 09.00! Mulla menee jokatoinen ämpäriin ja jokatoinen suuhun.

Mysliä, rahkaa ja mustikoita
Ketä sano ettei aamupuuro näytä hyvältä?!
Tänään selkähierontaa ja lepopäivä. Viikonloppuna reeniä ja lepoa. Viikon päästä pääsee kouluun lepäämään. Syssy tulee, ihanat kirpeät syysaamut ja pimeät illat. Mä oon joka vuodenajan ihminen. Olkaa tekin! Ei vaivuta syysmasikseen.

1 kommentti:

  1. näyttää pikkusen paremmalta nää teikälikan ruokakuvat kuin miun.. :P

    VastaaPoista

HYMYILE! Koska olet upea :)