Sivut

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Final Feast

Huomenna se on todellisuutta, kisadietti. Se, mitä olen odottanut innolla saapuvaksi jo varmaan puoli vuotta. Asenne on kohdallaan; kyllä mä nyt yhen dietin hoidan! Motivaatio on myös todella korkealla. Mun perus arkihan ei tästä puuksi muutu. Monet ovat kyselleet että "mitä sä nyt sit oikeen saat syödä?". Kyseessä ei ole kaalisoppa- eikä vissydietti. Syön ihan samaa ruokaa kuin aiemminkin, eli kanaa, riisiä, kasviksia, maitorahkaa, kaurahiutaleita jne. Ja vielä hyvän aikaa varmasti enemmän kuin keskiverto tyttö päivässä. Eli ei olla nälkäkuurilla, vaan maltilla poltetaan rasvaa pois kropasta ja minimoidaan lihaksen palaminen. Tämä tapahtuu lisäämällä harjoittelun määrää ja vähentämällä hiljalleen ruoan määrää. Treenit jatkuu tottakai kovina, ja kuvioissa on myös aerobinen harjoittelu. Tämäkään ei mullistuksia tuo, sillä lenkkeiltyä tulee muutenkin koiran kanssa päivittäin. Nyt mennään vaan vähän reippaammin vielä tai vaihtoehtoisesti pikkusen pidempiä lenkkejä.

Tänään käytiin äitin herkkupöydässä nauttimassa vihoviimeinen ehtoollinen. Riistakäristystä, perunamuussia, ruisleipää, pannaria, suklaata ja maistoin vähän omenapiirakkaa. Nyt olen valmis. Henkisesti ja fyysisesti. Tervetuloa kisakunto. Jumppasin tänään vähän takareisiä, kevennys vielä meneillään. Keskiviikkona pääsee taas kiinni koviin treeneihin, ja nyt sit tosiaankin mennään eikä meinata!

Riistakäristystä, muusia, leipää
Pannaria ja omenahilloa

Emmä noita ihan kokonaan syönyt...

Eilen tein kevyen treenin olkapäille ja ojentajille. Olin viime yön töissä ja oli kyllä semmonen härdelli että... Vapaaottelutapahtuma Chicago collisionin jatkot ja NRJ party rock bileet samaan aikaan niin vilinää riitti. Väsyttävä vuoro, olin todella nuutunut kun kotiin pääsin. Onneksi baari ei ollut kellojen siirron takia tuntia pidempään auki vaan elettiin kesäajan mukaan koko ilta ja 03.45 pilkutettiin.

Perjantaina olin vastaavan roolissa Armaassa, ja oli normaalia perjantaita hiljaisempi ilta. Kaikki meni hyvin ja oli ihan kiva ilta. Perjantaina kävin myös salilla venyttelemässä koko kropan läpi.

Torstaina otettiin ja sulatettiin vihdoin meidän pakastin. Ollaan asuttu kohta kolme vuotta tässä samassa kämpässä, ja nyt häpeäkseni tunnustan etten oo kertaakaan sulattanut sitä... Hyi minua. Sähkölasku pienenee varmaan puolella :D Ja kyllähän siinä kesti. Tommosen pienen pakastimen sulattamiseen meni reilut 5h, vaikka siellä oli koko ajan kaksi kattilallista kiehuvaa vettä sisällä. Oli ihan pari senttiä jäätä suunnilleen joka puolella. Äitin pikku apulainen luonnollisesti toiminnassa mukana ja kävi hakemassa tippuneita jäänpalasia siitä pyyhkeen päältä ja rouskutteli niitä. Niilo odotteli pakastimen edessä että sieltä tippuu jäätä ja nappasi heti kun tipahti.

Niilo auttaa
Ööh oli se ehkä vähän jäässä...

Emmä tienny et se pitää sulattaa?

Ensilumi satoi perjantaina tänne ja lauantaina oli aivan ihanan talvinen keli lähteä pojan kanssa lanupuistoon riehumaan. Vieläkin on lunta maassa. Ihanaa, oikein tuoksuu talvi!

Niilo tuohtu pajulle
Ooooh winter <3

Nipanderi
WHEEE
video

Tossa videolla Niilo vähän sekoilee ja hermostu pajulle... 

Äsken kokkailin, ja punniten pussitin seuraavalle neljälle päivälle ruoat; kanaa, riisiä, kookos- tai oliiviöljyä ja kasviksia. Nyt voi hyvillä mielin aloittaa projektin. Näin aion tehdä jatkossakin, eli ruoka löytyy aina valmiina pussista. Toisella aterialla päivässä on kookos- ja toisella oliiviöljyä. Merkkasin pussiin O tai K että tiedän missä on mitäkin öljyä. Vaikka itse sanonkin niin esimerkillistä. Mä pystyn tähän! Tää helpottaa entisestään elämää, kun ei tarvitse iltaisin pakata eväitä sen kummemmin.

Valmiita aterioita pusseissa
Ainiin, meinasi unohtua. Luinpas bodylehden nettisivuilta hassun hauskan uutisen; ensi vuoden alusta alkaen ei body fitneksessä järjestetä enää tulokassarjaa. Whattaa.... Piti lukea pariin kertaan se juttu. Eli kyllä, meikäläinen kisaa siis ensimmäisen kisani suoraan yleisessä sarjassa. Huhhuh, heti ammutaan kovilla... Hetkellisesti sydän pysähtyi ja mietin että voi helv... pitäsköhän siirtää ekaa kisaa vielä ainaki vuodella. Mutta ei, minä en peräänny tälläsen takia. Siellä ne on muutkin noviisit samassa sarjassa. Eli samalla viivalla ollaan kaikki tulokkaat. Tulokkaana ei ainakaan tarvii ottaa kummoisia paineita, sillä painin kyllä eri sarjassa kun kokeneet konkarit. Tsempit myös muille taipaleensa aloittaville! Ja kaikille muillekin vaikkei dietillä oltaiskaan! Nyt vaan tulta turbaaniin ja dietti käyntiin! Mä olen valmis.

4 kommenttia:

  1. Tsemppiä :) kyllä se hyvin menee! kisadietti on kyllä matka minuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna :) Se on varmasti juurikin sitä itseään, pitkä mutta varmasti antoisa ja opettavainen matka! Tsemppiä sulle tuleviin koitoksiin! :)

      Poista

HYMYILE! Koska olet upea :)