Sivut

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Motivaatio ohjaa toimintaa

Dietin eka viikko menossa. Eipä siitä siis vielä sen enempää, sillä elämähän ei tästä kummaksi muuttunut. Samaa ruokaa syön, ateriat ovat vähän erilaisia, ja niitä on treenipäivinä kuusi ja lepopäivinä viisi. Ainoa mikä tuottaa nyt vähän päänvaivaa, tai oikeastaan vaan vähän organisointia, on viikonloput ja erityisesti sunnuntain ruokailuaikataulu. Mun päivärytmihän kääntyy perjantaina aivan päälaelleen, ja sunnuntai-iltana se pitäisi palauttaa takaisin. Tämän johtuu siis viikonlopun yötöistä. Sunnuntaina olen hereillä n. 12h, ja siinä ajassa pitäisi syödä 6 ateriaa, kolmen tunnin välein. Tohon mahtuu 6 ateriaa kahden tunnin välein. Eli pitää sitten herätä vähän aikasemmin, syödä aamupala ja mennä vielä pariksi tunniksi nukkumaan.

Maanantaina alkoi kuuden viikon työharjoittelu. Oon Lahden kaupungin avofysioterapian poliklinikalla, eli terkkarissa. Osan ajasta oon sitten kaupunginsairaalassa apuvälinelainaamossa. Terkkarissa oon neurologisiin asiakkaisiin suuntautuneen fyssarin matkassa. Tänään olin mukana pitämässä neuron ryhmiä ja pääsin eilen ALS-potilaan kotikäynnille. Neurologiset sairaudet on pääsääntöisesti eteneviä ja niihin on lääkehoitoa olemassa, mutta ei parannuskeinoa. Kyllä sitä vaan on taas itse kiitollinen omasta terveydestä ja liikkumiskyvystä. Eipä sitä ole ennen tuota koulua tullut ajatelleeksi. Hienoa huomata kuinka esimerkiksi parkinsonintautiin tai MS-tautiin sairastuneet ihmiset itse hakeutuvat fysioterapiaan ja jaksavat kuntosalilla jumpata sen minkä pystyvät. Se on myös heille sosiaalista toimintaa, ja he huomaavat että eivät ole sairautensa kanssa yksin.

Tänään kävin tekemässä ekan kovan reenin kevennyksen jälkeen, eli nyt se dietti vasta todenteolla alkaa; kovat treenit ja vähemmän ruokaa. Mutta sehän mulle sopii, kunto kiristyy siis, vaikka sitä ei varmaan ekaan viiteen viikkoon ite huomaa :D Minä ainakaan. Selkäjumppa sujui tänään oikeinkin mainiosti. Tein myös jonkin sortin ennätyksiä taas leuanvedossa ja maastavedossa. Alatalja tuntui aika raskaalta mutta kyllä mä sitä junttasin ihan kunnon painoilla. Oli myös eka reeni varmaan vuoteen ilman tehonlisäysjuomaa. Otin ohjeiden mukaan beta-alaniinia ja kreatiinia, sinne pari tippaa sitruunamehua maun vuoksi ja that's it. Hyvin kulki jumppa.

Vipuvarsikulmasoutua
Mavea

Otettiin sunnuntaina dietin lähtökunnosta kuvia, ja tässä julkaisen nyt pari. Pahoittelen puolipaljaita pakaroita. Lähtöpaino maanantaiaamuna 64,3kg.

Neljäsosakäännös, maha sisään
Anatominen takaa, onhan tota fläsää
Nyt valmistelemaan iltapalaa, huomenna taas harkkaan ja treenaamaan! Palataan astialle.

4 kommenttia:

  1. Vau näytät kyllä upeelta! :)

    VastaaPoista
  2. Jalat alkaa oleen kuosissa, mutta yläpeltiin ja selkään lisää muskulaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Kroppa on ollut aina alapainotteinen; taitoluistelutausta ja se on varmaan geneettistäkin osin :) Yläkroppa oli aloittaessa aikasta olematon, ja sitähän tässä on taottu ja taotaan edelleen :)

      Poista

HYMYILE! Koska olet upea :)