Sivut

lauantai 13. lokakuuta 2012

V****** lähtee jalkareenillä

Ei muuten lähteny. Paheni vain. Tai ainakin eilen se tuntui siltä. Kyllä siinä itku meinasi tulla, niin kuraa oli eilinen jalkareeni. Vähän naurattikin miten surkeaa menoa oli. Oksetti koko ajan, eikä ollut sellasta hyvää treenipahoinvointia, vaan oikeesti huono olo. Lisäksi voimaa ei ollut nimeksikään. Tein mitä pystyin ja lähdin kotiin. Olin syönyt vähän huonosti eilen joten paha olo johtui varmaan osittain myös siitä. Voiman puuttuminen johtuu varmaan edelleen siitä että naisten päivät on tuloillansa, mut ne nyt on tehneet tuloansa jo jonkun aikaa (ei ne niin säännölliset vielä ole), joten saa tulla kiitos. Tänään onneksi näkyi jo vähän valoa tunnelin päässä!

Olen valehdellut teille rakkaat lukijani anteeksiantamattomasti kaksi kertaa. Sanoin, ettei sysipaskoja reenejä enää ole. Vaan eilenpä oli sellainen. Tai siis mun treenaamisessa ei nyt varsinaisesti ollut vikaa, mutta paha olo ja voimattomuus yhdessä niin ei hyvä heilu ja turhautuminen oli valtavaa. Toinen asia; Yates-soutu ei ole Yates-soutu vastaotteen takia. Idea on, että se tehdään pystymmässä kuin tavan kulmasoutu tangolla. Jos kukaan nyt enää muistaa sitä kuvatekstiä... Pahoittelen jakamaani erheellistä tietoa. UUSILLE IHANILLE LUKIJOILLE ISOSTI TERVETULOA SEURAAMAAN JA KIVA ETTÄ LIITYITTE!! :)

Tiistaina oli lepopäivä ja pitkä koulupäivä. Mentiin ysiin, ja päästiin varttia vaille kahdeksan. Olihan siinä semmonen kevyt kuuden tunnin hyppäri, ja mitä me tehtiin parin meidän luokkalaisen kanssa; no jäätiin koululle norkoileen kun kaikki muut lähti himaan! Käytiin syömässä, mentiin unihuoneeseen nukkuu päikkärit ja sen jälkee tehtiin vähän kouluhommii ja hengailtiin. Siellä me maattiin läskipojilla (fatboy-säkkityynyt) ihan mykkyrällä tähtivalojen tuikkeessa ja nukuttiin. Kuka jää oikeesti kuudeksi tunniksi koululle...

Läskipoika
Tähtivalot

In action, vähän epäselvää...

Keskiviikkona oli voimaton selkäjumppa (mut ihan kiva sellainen) ja räpsytinhuolto. Aina niin ihanaa mennä sinne makoilemaan ja rentoutumaan reiluksi tunniksi. Tällä kertaa meinasin nukahtaakin kerran. Jos halajatte ripsipidennyksiä, kannattaa ehdottomasti ottaa yhteyttä Kauneushoitola Bellamariin! Mahtavaa ja ammattitaitoista palvelua. Tässä pari kuvaa ihanasta hoitolasta.

Odotustila ja kassa, kynsihuoltopiste

Hoitotila

Hoitotila
Tänään siis kävin aamulla jumppaamassa olkapäitä, ojentajia ja vatsaa. Triplasarjaa taas olkapäille ja supersettiä ojentajille. Hirviä pumppi, ja kyllä se treeni jo taas vilautti kulkemisen merkkejä! Haluan nyt lainata rakasta luokkatoveriani ja hänen viisaita sanojaan. Hänen lajinaan on enduro eli prätkämimmejä, mutta osuu mielestäni hyvin myös omaani. "Huippua haetaan aina pohjan kautta ja ai pernales kui hyvält se huippu sit tuntuukaan! Ja sehän täs onki nii hienoa sitten kun kulkee. Ai j*******a sil elää pual vuatta!" Kiitos, pelastit päivän eilen. Eihän tää olis urheilua jos ei välillä ryvettäis, ja vaikka niin tätä hommaa rakastankin tehdä, niin kyllä sen välillä pitää vähän nakertaa että jaksaa tavotella vieläkin parempaa. Vaikka kuinka turhauttaa, niin sleep over it, seuraava päivä on hyvin suurella todennäköisyydellä parempi. Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta.

Aina niin rankkaa...
Ahhahah hyvännäköstä

Polttaaaa...
AARRGGHH

Ja ylööös
SUPISTA!!

Treenin piälle vähä karnaattiomppua!

Nyt kannattaa osallistua Pps-shopin sivuilla kilpailuun, sillä voit voittaa VUODEKSI Craze-tehonlisääjät! Nyt tykkäämään Pps-shopin facebook-sivuista niin osallistut kilpailuun!

Ps. MÄ NIIN RAKASTAN SYKSYÄ!! Ihana ihana IHANA syksy! Onks ihmisessä jotain vialla jos tykkää pimeestä...? Ihanaa SYKSYISTÄ viikonloppua! Tää lähtis kohta laittamaan takkia naulakkoon.

5 kommenttia:

  1. HANAAAA t. Mertsi =)

    VastaaPoista
  2. Täällä toine joka rakastaa syksyä! Vesisadetta vihaan, mut musta on ihanaa kun on viileää, pimeää ja saa polttaa kynttilöitä joka päivä :) Niin ja iltaisin kaivautua viltin alle katselemaan töllöä, niin parasta!

    VastaaPoista
  3. Syksy on ihanaa aikaa kun saa taas rueta polttamaan kynttilöitä! Ite melkein aina nukahdan ripsihuollossa, hiton noloa havahtua omaan kuorsausrohahdukseen..:D Näytät niin hyvältä, tsempit massakauden viimeisille parille viikolle ;)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Tiina! :) Joo hahah siin on kiva sätkiä ku herää siihen että kosmetologi kysyy jotain :D Syssy ja kynttilät; PARHAUTTA!

    Jonna; On kyllä ihanaa juurikin ne kynttilät, ja musta taas vesisadekin on ihanaa välillä! Ei harmita lenkkeillä kun on hyvät varusteet ;) Ihanaa syksyä molemmille!

    VastaaPoista

HYMYILE! Koska olet upea :)