Sivut

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Pari juttua fitneksestä minun silmin

Fitness. Elämäntapa, joka aiheuttaa sekä ihastusta, että vihastusta. Se kätkee sisälleen monenlaisia asioita, ja niiden merkitys on erilainen eri ihmisille. Tässä muutamia asioita omin silmin. Asiat ovan siinä järjestyksessä kuin ne mieleen putkahti.

Motivaatio.
Motivaatio ohjaa toimintaa joka päivä. Se ohjaa valmisteluja, valintoja, ajatuksia. Motivaatio on se, minkä avulla tavoitteet saavutetaan. Mistä minä saan motivaatiota tähän kaikkeen? Salille lähteäkseni lähes päivittäin, en varsinaisesti tarvitse ulkoista motivaatiota. Treenaminen on nykyään minussa sisäänrakennettu ominaisuus, ja se kuuluu päivärytmiin kuten aamupala tai vessassa käynti. Kuulostaa robottimaiselta toiminnalta, ja siltä, etten nauttisi tai pitäisi siitä mitä teen. Päinvastoin. On helpottavaa, kun ei joka päivä tarvitse etsiä motivaatiota, että jaksaa lähteä salille. Jos en nauttisi, en tätä tekisin. Kukaan ei pakota tai velvoita. Myöskään ruokailujen suhteen en tarvitse erityistä motivaatiobuustia. Nautin syömästäni ruoasta. Olen aina ollut mauttoman ruoan ystävä, enkä ole koskaan välittänyt hienoista aterioista, tai kokkaamisesta ja leipomisesta. Tämä simppeli elämäntyyli sopii minulle kuin nenä päähän. En ole myöskään koskaan ollut järin spontaani ihminen, ja siksi pidän rutiineista, joita tämä elämäntapa on arkeeni tuonut. Suurin motivaation lähde on se, kun kovan työn tulokset alkavat näkyä. Offilla lihaksen kehittymisenä, dietillä rasvan palamisena ja lihaksikkaan vartalon kuoriutumisena. Myös se motivoi, kun huomaa koko ajan oppivansa antamaan itsestään joka treenissä enemmän kuin edellisessä. Upeaa on myös se, jos voi omalla toiminnallaan motivoida ja kannustaa muita ihmisiä.

Ruoka
Syöminen on kivaa, ja ruoka on hyvää. Ruoka ja ruokailut jaksaa aina puhuttaa. Nyt dietillä erityisesti usein luullaan, että body fitness urheilijat syövät aamupalaksi rahkaa, lounaaksi rahkaa, päivälliseksi rahkaa ja iltapalaksi salaatinlehtiä. Ehkä jonkun vitamiinin siinä kyljessä. Tämä on harhaluulo. Dietillä ruoka-aineet ovat täsmälleen samat, kuin ns. offillakin. Kaurahiutaleita, täysjyväriisiä, broilerinfilettä, oliiviöljyä, kookosöljyä, maitorahkaa, marjoja, mysliä, kananmunia, heraproteiinia, soijalesitiiniä, parsakaalia, kukkakaalia, porkkanaa, salaattia, tomaattia, kurkkua... Tästä ei ruoka enää paljon paremmaksi voi muuttua. Eli hyvin siis syödään, toki tällä hetkellä vähenevissä määrin, koska kisakuntoa kohden mennään. Offilla sitten syödään enemmän, ei ainakaan vähemmän kuin kulutetaan.

Offilla myös herkuttelu on sallittua. En kanna huonoa omaatuntoa siitä, että saatan treenin jälkeen hetken mielijohteesta käydä ostamassa vaikka pakastepizzan, tai jäätelöä jonka voin syödä ruoan päälle. Kun ei kiellä itseltään mitään, on helpompi pysyä ruodussa. Hyvästä ruoasta tulee hyvä olo, ja se vie kehitystä eteenpäin. Mieliteot vähenevät viikko viikolta, kun noudattaa tiettyä ruokavaliorunkoa. Edelleen, minäkin tuijotan sitä suklaapatukkaa siinä kassan hyllyssä jonossa seisoessani, ja mieleni tekisi sitä maistaa. Mutta hyvä itsekuri ja halu kehittyä pitää minut 90% ajasta asfaltoidulla tiellä, ja yhä harvemmin käyn soraisella mökkitiellä. Dietillä "sortuminen" tai herkuttelu ei ole vaihtoehto, ja siitä pidetään kiinni.

Mitä tulee herkutteluun, en valehtele teille enkä itselleni. Kun minä herkuttelen, se ei ole monen mielestä kaunista katseltavaa. Kun herkutellaan, mulle se tarkoittaa övereitä kaikesta mahdollisesta mitä suuhunsa jaksaa tunkea. Olen eräänkin kerran kaupassa kuullut kysymyksen "eiks nää nyt jo riittäis?", mun vastaus tähän yleensä on että EI. Tästä olen oppinut hieman eroon, mutta irtokarkkeja ostaessa en vieläkään ymmärrä sanaa kohtuus.

Rahkaa, paras välipala
Joka ilta toivon, että olisi jo aamu

Dietti/kisakunto
En ole dietillä siksi, että minulla olisi tarve kontrolloida syömistäni. Ruokien punnitseminen ei ole minulle pakkomielle. Olen dietillä siksi, että olen tähtäämässä body fitness kilpailuihin. Tämä tehdään vain ja ainoastaan kisakunnon saavuttamiseksi, ja kisakunto (elimistön rasvat ja nesteet minimissään) on vain kilpailupäivää varten. Tiedostan tämän hyvin, enkä edes haluaisi näyttää sellaiselta jatkuvasti, eikä se ole tervettäkään. Tämän jälkeen on tarkoitus maltillisesti nostaa kaloreita taas normaalille tasolle, että kisakunnosta palautuminen sujuu optimaalisesti, ja vältytään kymmenien kilojen painonnousulta. Kuinka tämä toteutuu, se nähdään kisan jälkeen. Olen kuitenkin päättäväinen toimissani, ja jos jotakin päätän, sen toteutan.

Kilpaileminen
Ihannekehoni on muuttunut treenaamisen aloittamisen myötä hurjasti. Kun salilla alkoi hieman kehitystä tulla, aloin katsella vartaloani aivan eri tavalla. Lueskelin vanhoja Body-lehtiä ja naisellisen lihaksikas vartalo alkoi miellyttää silmää. En siis ole aina ihaillut lihaksikasta vartaloa. Ja nyt kun katson omaa vartaloani peilistä, en haluaisi palata entiseen olomuotooni mistään hinnasta.

Miksi sitten haluan kilpailla body fitneksessä? Olen aina omannut voimakkaan kilpailuvietin, ja olenkin harrastanut kilpaurheilua pienestä asti. Kilpailuhenkisyys on luonteenpiirre, jota ei saa minusta pois. Olen myös aina tykännyt asettaa itselleni tavoitteita. Minulle ajatus kilpailemisesta tuli melko luonnostaan, koska halusin asettaa treenaamiselle konkreettisen tavoitteen. En tykkää elää ns. tyhjän päällä, ilman minkäänlaisia tavoitteita. Se kuuluu olennaisena osana luonteeseeni. Tämä on minua varten.
  
Treenit 
Välillä kulkee, ja välillä ei kulje. Syystä tai toisesta. Mun fitnesselämä ei ole aina vaaleanpunaista, ja aina ei mene treenit nappiin. Välillä ei kiinosta yhtään lähteä salille, mutta olen oppinut erottamaan laiskuuden ja väsymyksen. Sen, onko väsynyt vain mieli, vaiko itse keho. Silloin sisäänrakennettu ominaisuus vie minut salille, ja ehkä lämmittelykin vielä tökkii, mutta ekaa kovaa sarjaa aloittaessa alkaa kiinostus olla kohdillaan. Näin se vain menee minun kohdallani, eikä tämä ole lainkaan vastenmielistä. Tiedän, että treeni-into löytyy, vaikka välillä lähteminen tuntuu ikävältä. Sitten on niitä päiviä, kun oikein odottaa että pääsee treenaamaan. Tälläistä kilpaurheilu on, enkä häpeile kirjoittaa myös niistä päivistä, kun treeni ei oikein maistunut.

Treeneissä annetaan kaikki. Siis ihan kaikki. Vaikka mun jalat kantaakin kotiin asti jalkareenin jälkeen, tiedän seuraavan ja sitä seuraavan päivän domsista, etten olisi voinut enempää antaa. Mulla on aina mp3-soitin mukana, enkä hirveästi keskity siihen mitä ympärillä tapahtuu. Saan omasta musiikista hyvän fiiliksen ja keskittymiskyvyn. Jotkut on sanoneet että näytän salilla surkealta/vihaiselta. En ole surkea, enkä vihainen. Olen keskittynyt, ja mun naama asettuu silloin tiettyyn ilmeeseen. Joten jos hoksaatte mut salilla, niin saa tulla juttelemaan! En pure. En tykkää rehvastella salilla, esim painojen paiskominen sarjan jälkeen ei kuulu mun toimintatapoihin. En tykkää pitää showta, vaan teen omat juttuni ja lähden kotiin. Jalkatreeneissä valitettavasti on välillä pakko vähän karjaista, jos ei viimeinen toisto meinaa esim. kyykyssä tulla ylös asti. Myös sykkeen noustessa hyvin korkealle alkaa kuulua lähes synnytyksen kaltaisia ääniä. Näille ei oikein mahda mitään.

Nämä reidet on vaatineet pari karjaisua...

Tällainen postaus tällä kertaa. Treenitaukoa pidetty torstaista asti, sillä pikku flunssahan se pääsi yllättämään! Ei mitään vakavaa, mutta taidan lepäillä vielä tämänkin päivän ja katsotaan josko huomenna pääsisi jo jumppaamaan. Joululoma alkoi koulusta, ja tottakai tulin nyt kipeäksi, olenhan tunnollinen opiskelija. Kysyttiin postausta hieronnan merkityksestä, kirjoittelen siitä myöhemmin!


Niilo hoivasi flunssaista äitiä
Muistakaa, että jokainen tekee niitä asioita, mistä tulee itse iloiseksi ja onnelliseksi. Viikko jouluun, nauttikaa!! Ps. Saa kommentoida.

10 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus Mariliisa! TSEMPPIÄ, ja toivotaan, että flunssa ohi jo! Hyväle näyttää, homma toimii! :D

    VastaaPoista
  2. Hyvä teksti, asiaa :) Samaistun herkutteluövereihin, onneksi joku muukin uskaltaa myöntää niin ei tarvitse olla ainut - yhdellä suklaapatukalla ei tee mitään, vähintään suklaalevy olla pitää xD Ja Makuunin karkeista en edes puhu, se pussi ei oo kahden euron eikä 200 gramman :DD

    Ja patit jalat, mulle tuollaiset myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Word Tiina! :) Yhdestä suklaapatukasta tulee vain vihaiseksi. Makuunin pussi... Yhdyn kommenttiisi :D Onneksi tätä tapahtuu offilla harvenevissa määrin.

      Poista
  3. Mahtava teksti! :) Itselläni samanlaisia ajatuksia ja kokemuksia. Toi on niin totta, et välillä laiskottaa vielä lämmittelyjä tehdessä, mut ekaa kovaa sarjaa vääntäessä huomaaki tekeväänsä sarjaa täysillä ja mikää ei voiskaa olla sen kiinnostavampaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emmie, ihana kuulla että muilla on joskus samanlaisia tuntemuksia :) Ajattelin, että oon ihan kummajainen :D Että kaikki muut menee aina kiljuen salille.

      Poista
  4. Jees, hyvää juttua Mari! Jalat on kauniit! :)

    VastaaPoista

HYMYILE! Koska olet upea :)