Sivut

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Ihan päädyis


Jos eilen oli vaikea nousta sängystä ylös, niin en tiedä miten kuvailisin tätä aamua. Olen kuitenkin enemmin aamuvirkku ja iltauninen, koska päivä lähtee hyvin äkkiä käyntiin kunhan nousee ylös. Yö oli mielenkiintoinen. En oo pitkään aikaan nukkunut niin pinnallisesti, että muistaisin näkemistäni unista jotain. Viime yönä kuitenkin opiskelun saralla tapahtui ikäviä! Puolet opintosuorituksistani oli hylätty jälkeenpäin sen takia, että olin ollut vastarannankiiski tunneilla... Taisinpa muutaman kyyneleenkin siinä tirauttaa, kovan luokan painajaisesta oli siis kyse. Heräsin myös useasti siihen, että purin hampaitani yhteen niin kovaa kuin leukapielistä lähti. Opintopisteiden hylkäys aiheuttaa selkeästi hampaiden kiristelyä... Kun kello viimein soi, tunne niskassa oli myös jotain uutta pitkään aikaan. Kallonpohjan ja niskan lihakset niin tukkeessa, ettei meinannut leukaa saada rintaan.

Tänä aamuna tein myös pitkästä aikaa niin, että söin ensin aamupalan ja lähdin vasta sen jälkeen Niilon kanssa lenkille. Ajattelin toteuttaa tätä toimintamallia jonkin aikaa tästä eteenpäin. Olen ollut niin tottunut lähtemään tyhjällä vatsalla lenkille, että loppusyksystä alkavaa kisadiettiä ajatellen on hyvä tässä vaiheessa ja ennen sen alkua muuttaa hiukan totuttua toimintaa. Muuten dietin alkaessa elimistö on adaptoitunut tyhjällä vatsalla tehtyyn aerobiseen, eikä siitä saada parasta hyötyä irti. 

Jyrsis

Nyt Niilo saunoo, se kylpee ja laulaa ja huutaa
Klo 10.30 alkoi päivän mahtavin osuus. Rentouttava hieronta! Teoriassa kyllä, todellisuus on jotain ihan toista. Mulle hieronta, tai oikeastaan Inkisen kokonaisvaltainen kehonhuoltotuokio on aina yhtä ”hirveä” kokemus. Hierottiin vähän purentalihaksia, selkää, pakaraa ja niskaa. AI S**TANA!!! Olen sitä mieltä, että jos hieronta on mukava ja rentouttava kokemus, ei ole hierottu kunnolla tai treenattu kovaa. Olen sanonutkin Inkiselle, että jos haluaisin rentoutua menisin kuumakivihoitoon. Jos lihaksia rasittaa uupumiseen asti viisi kertaa viikossa, ja ne hierotaan kunnolla auki, on se kaikkea muuta kuin rentouttavaa... Sain myös niskaan, alaselkään ja naamaan akupunktioneuloja, ja lonkat manipuloitiin auki. Nyt on asento taas kunnossa,  yläselän syvät lihakset rentoutettu ja purentalihakset hellänä. Vaste oli akustinen.

Ensimmäisen kerran siellä vierailtuani lähdin kotiin hammaslääkärin numero kourassa. Tää poppamies on erikoistunut purentaongelmiin ja totesi että puren hampaita yöllä yhteen; sain yökiskot joiden tarkoituksena on rentouttaa purentalihaksia ja suojata hampaiden kiillettä narskutellessa. Olen nyt vihdoin oppinut nukkumaan niiden kanssa, alkuun se oli vähän hankalaa ja otin ne unissani pois. Inkistä ei muuten turhaan kehuta, uskomaton kaveri. Älytön ammattitaito ja tietää tasan tarkkaan mitä tekee. Ei voi kuin ihailla. Olen etuoikeutettu, kehonhuolto on kuninkuustasolla. 

Makuuhuoneen takuuvarmat erotiikantappajat. Fitnesstukun mainospaita tulee hyvänä kakkosena. Yhdistelmänä nämä ovat voittamattomat.
Hieronnan jälkeen oli pakko ottaa torkut kotona. Sen verran menee pönttö aina sekaisin, että pienet nokoset on ihan paikallaan. Hierontapäivä ja sitä seuraava päivä ovat automaattisesti lepopäiviä, joten reenikuvia saatte odotella perjantaihin. Hieronta on lihaksille melkoinen rasitus, joten lepo on pakollista. Olisi suorastaan tyhmää mennä reenaaman hieronnan jälkeen, näin tavoitteita silmällä pitäen. Alkuun olin fanaattinen treenien suhteen enkä malttanut kauheasti levätä. Nyt haluan ehdottomasti pitää lepopäivät lepopäivinä. Siitä tietää, että treenipäivien tehot  ja keskittyminen on kohdallaan.

Virkistävän kuumakivihoidon jälkeinen euforinen olotila
Ja mullahan on viikonloppu vapaa tinz tinz tinz! Sen aion viettää ihan kotosalla. Syön, käyn reenaamassa, katon leffoja ja NUKUN. Nytpäs oli vakavamielistä tekstiä. Koitan ottaa seuraavalla kerralla kaktuksen pois perseestä niin saadaan hymy teitin huulille!

-Mari

tiistai 29. toukokuuta 2012

Shalom!


En oo pitkään aikaan noussut ns. väärällä jalalla sängystä. Jos tätä tapahtuisi usein, voiko sen välttää pötkähtämällä sängystä lattialle kuin kuutti konsanaan? Aamulla oli vähän nihkeetä herätä, mut onneks Niilo on aina niin innoissaan että ei siinä voi ku nauraa. Se tohelo juoksee makkari olkkari väliä ja ja nousee aina etutassuilla nojaamaan sänkyyn ja heiluttaa ihan into piukassa häntää. Sit taas ampasee sohvalle ja sieltä takasin makkariin. Ei muutaku ylös ihan oikealla jalalla, BCAA-jauhe veden kera naamariin, ja lenkille. Tänään ei käyty ilakoimassa missään, vaan mentiin reippaasti Pikkuvesku ympäri ja Nippe piti huolen että äippä pysyy ruodussa. Kauhee homma pienellä pojalla aina vetää laiskaa äitiä perässä...

Aamupalaa koneeseen, pyykit pyörimään ja salikamppeiden keräilyyn. Teen jossain vaiheessa tarkemman jutun siitä mitä mä tällä hetkellä kitaani mätän, niin pysytte jyvällä mun touhuissa. Saliarsenaalin esittelen seuraavaksi: vyö, polvenlämmittimet, vetoremmit, hanskat, hikipyyhe, reenivihko, juomapullo, palautusjuoma, reenivaatteet, painitossut ja mp3-soitin, mikä puuttuu kuvasta. Vetoremmit on aika ehdottomat nyt kun en käytä enää magnesiumia vaan hanskoja. SJMV:tä tehdessä tekee tiukkaa pitää lähes 70kg tankoa näpeissä kun toistot sarjoissa on 8+, ja hanskat vielä pikkusen syö pitävyyttä mun muutenkin pienistä käsistä. Hanskoihin siirryin ihan kämmenien alkaneiden kovettumien takia. Polvenlämmittimet sen sijaan hommasin kun polvi alkoi ekaa kertaa ruikuttamaan lepoa. Omituista kipuilua, kesti kolmisen viikkoa. Polvi otti kuumaa sekä koukistamisesta että ojentamisesta. Ilman lämmittiä en enää reenaa, niistä on ollut paljon apua. Pitää nivelen lämpimänä koko reenin ajan, ja vähän kuitenkin ”puristaa” ja tukee rakenteita. Mutta nyt kun  hiki haisee pahemmalle ku ikinä, niin noi lämmittimet reenin jälkeen... Se haju jää nenään koko päiväksi.

Salia(rse)naali
Kameran takana tänään hääräsi random Pirkko eli Pike salilta. Viitsi vitsi, kiitos Tiialle kuvista!

Hitaasti alas, hyvä venytys (perse repeää)

TYKISTI ylös

Vatsa sisään, rintakehä auki

Ja persettä taakse niin paljon ku lähtee
Vuorossa oli siis takajalat (ne hamstringit!), tarakka ja pumppipamppi pohkeet
Prässi leveä, 4 sarjaa
SJMV (suorinjaloin maastaveto), 3 sarjaa
Vitutuskyykky eli askelkyykky smithissä takajalka penkillä, 3 sarjaa
Polvenkoukistus laitteessa, 3 sarjaa
Pohkeet istuen (pump), 3 sarjaa, eli kevyellä vastuksella hirviään pumppiin 30s palautuksilla
Pohkeet seisten, sama setti
Alaselkä (pump), selänojennus penkissä kehon painolla

Aikamoista tykitystä oli. Askelkyykky smithissä, hieno liike. Sattuu niin pirusti. Siis hyvällä tavalla. Vähän pitää olla päässä vikaa että viittii itteään tuolla kiduttaa vapaaehtoisesti. Ja niin on mukava harrastus kun joka sarjan jälkeen varsinki jalkareeneissä näytän siltä että haluaisin kuolla. Hulluutta on monenlaista mutta hyvä että on! Tämän elämänviisauden kuulin yhdeltä asiakkaalta joka tuli tsekkaa ”potarikaupan” tarjonnan.

Salilta kotiin suihkuun ja pitkin hampain reenin jälkeisen aterian kimppuun. Varsinkin jalkareenien jälkeen menee pari tuntia ettei oikeen ruoka maistu. Kuitenkin 1-1,5h palkkarin jälkeen pitäs syödä päivän isoin ateria. Tapan sitä annosta yleensä vähintään 20min. Kun virallinen valvoja eli Niilo oli hyväksynyt lautasen tyhjäksi (riisin jyvääkään ei ollut jäljellä), lähdin treffaamaan hyvää ystävääni kaupungin vilinään. Sieltä sitten parin kaupan kautta töihin. Oikeestihan olen vaatteidenostokiellossa, mut kyllä nyt yhet valkoiset farkkushortsit saa ostaa jos ne maksaa vaan 14,95€!?

Olen siis etsinyt sellaisia ja ne istui hyvin, eikä puristanut mun massiivisia toistaiseksi selluliitilla varustettuja etureiskoja aivan hirveen näkösiksi niin olihan ne ostettava. Jos näyttää joku päivä kylillä siltä että jollain valaalla on liian piukeet sorssit jalassa ni se oon minä!! Ja valkoset vielä... Saa tulla sanomaan.  Sitten töihin neljäksi tunniksi ja siinähän se päivä kivasti menikin. Töissä oli tosi hiljaista, mutta alkuviikko usein on. Eilen oli kyllä maanantaiksi aika hyvä myynti. Eihän tässä, pitkä teksti tuli taas. Mun riimivirta on loputon ku vauhtiin pääsen.


-Mari

maanantai 28. toukokuuta 2012

Entten tentten...


Jotakuinkin noissa tunnelmissa sujui lukuvuoden viimeinen tentti. Kyseessä oli paritentti, johon opettajat olivat ennalta määränneet parit. Sain parikseni miespuolisen sosiaalialan opiskelijan. Huippu äijä! Saatiin soperrettua papereihin älyttömän hienoilla sivitystermeillä varustettua fenomenologista paskaa. Eli mitä? Ei meilläkään ollut mitään käryä. Lupasin tunkea kakkoskysymyksen vastauskonseptin takapuoleeni, jos tentti ei mene läpi. Toivon hartaasti arvosanaa hyväksytty...

Aamulla kävin Nipen kanssa riehumassa radiomäellä ja täräyttämässä olkapää-ojentaja-vatsa reenin. Viimeaikoina on ollut vähän vaikea saada olkapäihin kunnon tuntumaa, mutta tänään alkoi näkyä elon merkkejä! Polte tuntui ihan kivasti, joten eiköhän siellä jotain tapahdu. Kädet mulla on ottanu tosi hyvin reeniä vastaan, joten kunnon pumppi ja polte on taattu jo ihan muutaman toiston jälkeen. Tämä ei siis tarkoita todellakaan sitä että olkavarret olisivat räjähdysmäisesti kasvaneet, mutta reeni menee ainakin perille DOMSista päätellen. Olen kärsivällinen, sillä lihaksen teko on hidasta hommaa. En saa liian isoja lihaksia tällä treenaamisella edes kymmenessä vuodessa vaikka haluaisin. Joten naiset kuulolla! Reidet tai hauis ei kasva yhdessä eikä kahdessakaan yössä vaikka vähän salilla kävisikin ja raskailla painoilla treenaisi. Se saattaa kyllä pitää paikkansa (korostan sanaa saattaa), että toisilla esim. jalat kehittyy paremmin kuin kädet, ja minä taidan kuulua tähän porukkaan (?). Äiti tokaisi mulle kerran että ”hyvät on sauvat nytku oot vähän reenannu!”, mutta hyvät on kyllä suksetkin. Te tiedätte ketä ootte mut pillifarkuissa nähneet. Tarakkaa ja reittä löytyy.

Kuvamateriaalia tänään nappasi joku random Kake salilta, kun ei ollut hovikuvaajaa messissä.
Pystyy soutaa ja keskittyy

Pystyy punnertaa. Hengitä ihminen.

Suu suppuun

Pukkaripose, opettelen vielä ottaa kuvan niin ettei toi seinä näy... Väljä treenitoppi ei myöskään tee oikeutta mun pyykkilautavatsalle.
Pystypunnerrus kp, 5 sarjaa
Vipunostot sivulle laitteessa, 4 sarjaa
Pystysoutu tangolla, 3 sarjaa
Pystypunnerrus laitteessa, 3 sarjaa
Ranskalainen punnerrus taljassa, 4 sarjaa
Ojentajapunnerrus taljassa, 4 sarjaa
Vatsarutistus taljassa, 4 sarjaa
Vinot vatsat GHR eli vitutuspenkissä, 3 sarjaa

Sain myös ilouutisia töissä. Kesä on nyt virallisesti pelastettu. Uudet työvuorolistat kertovat seuraavaa: JOKA TOINEN VIIKONLOPPU VAPAA JA JOKA TOINEN PÄIVÄ AAMUVUORO!!! Ihan jepa etten sanoisi, nimittäin tämän kuun lopussa tulee vuosi täyteen lauantaityöskentelyä, ja 12 kuukauden aikana mulla on ollut yhteensä kahdeksan lauantai vapaata. KAHDEKSAN. Vuodessa on 52 lauantaita. Olo on helpottunut.

Kertokaa ihmiset jos teillä on mielessä joku juttu mistä ehdottomasti haluatte tietää lisää, niin kirjottelen tänne myös asioita jotka teittiä kiinostaa!! Kommentointi on auki kaikille, siis ihan kaikille.

Odottelen myös innolla piakkoin saapuvaa Dcoren pakettia, niin pääsen esittelemään sen sisältöä teille!
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin
 -Mari

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Pyhitä lepopäivä?


Sunnuntai. Tuo armoitettu lepopäivä. Ei kirjaimellisesti, mutta viikon ainoa vapaapäivä se on. Ja koska se on ainoa vapaa, silloin luonnollisesti särkee päätä. Lähes poikkeuksetta joka sunnuntai herätessä on pää kipeä. Tämä taas saattaa johtua siitä että nukun pitkään, ja sikeästi. Keho rentutuu kunnolla. Ainoa vapaa se on siksi, että työskentelen kuusi päivää viikossa. Vaikka arkipäivisin on lyhyitä vuoroja, muutaman tunnin työpäivä ei kuitenkaan ole sama kuin vapaapäivä. Tiedostat koko aamun olevasi menossa neljäksi töihin, ja menot on suunniteltava sen mukaan. Töihin valmistautumiseen sekä henkisesti että muunlaiseen ihmistäytymiseen menee ainakin tunti, ei sinne aivan kopparomuna nimittäin kehtaa pölähtää…

Vaikka sunnuntai on ah ihanaa vapaapäivä, se on kuitenkin mulla yleensä ah ihanaa myös reenipäivä!! Tänään ähisin selkä-hauis reenin parissa, ja saatiin siitä vähän huonohkoa kuvamateriaaliakin. VAROITUS heikkohermoisille lukijoille!!! Kuvat tulevat sisältämään hikeä, selluliittia ja rumia ilmeitä. Vastuu omasta psyykkeestänne siirtyy nyt siis tässä kohtaa teille. Reeni kulki ihan kivasti, ei mitään hurraa huutoja, mutta eipä se nyt ihan persiilleenkään mennyt. Paitsi mave, jota teen joka kolmas viikko. Olen varmaankin kehittynyt tai jotain, kun tankoon sai laittaa enemmän rautaa kuin viime kerralla. 
Latari huiviin, tässä vielä hymyilyttää


Ylätaljaa ja palanut olkapää


Vähän mavettelua, valmiina!

Tiukkaa vääntöö

Perus posettelut loppuun, kädet liian levällään, mut hei, harjoittelen vasta!

Äiskän mursu
Huomenna olisi tämän lukuvuoden viimonen tentti, kurssista tutkimusmenetelmät ykkönen. Tän opiskelijan kiinnostussaapas on täyttynyt jo maaliskuussa, joten motivaatiota tenttialueen läpiselaamiseen saa etsiä. Palautinpa eilen myös kurssiin liittyvän verkkotehtävän, joka pakerrettiin kasaan opiskelijakollegani kanssa perjantai-illan ratoksi. Veikkaan, että tehtävä  kilahtaa ensi viikolla sähköpostiin punakynämerkinnöillä varustettuna. Eikä ”kesälomastakaan” kannata tehdä liian helppoa, joten ilmoittauduin kolmelle kesäkurssille. On yrittäjyyttä, farmakologiaa ja ravitsemus- ja hygieniaosaamista. Oon jo nyt ihan pähkinöinä noiden kurssien kanssa… Työpaikkani ja työnantajani on kuitekin niin verraton, että meikä saa vääntää kouluhommia työpaikalla, mikäli on hiljaista ja työtehtävät on hoidettu. Oikeesti missä duunissa voi tehdä samalla koulujuttuja??!! Kiitos tästä työnantajalleni. 

Mitäs vielä. Mahti ilma, käytiin aamulla juoksuttaa poikaa Mt. Lanupuistossa. Nippe oli ihan onnesta neliönä ja juoksi pää viidentenä jalkana täysiä sinne minne nenä vaa milläki hetkellä näytti. Tänään ei sentään vetänyt ihan turvalleen niinku yleensä... Tehtiin raakasuklaata äsken, nams. Pahoittelen muuten kuvien laatua, ne on taattua iipuhelin laatua (?) siihen asti kunnes saan hankittua jostain kunnon kameran. Blogin ulkoasuun tulee päivitystä kunhan opin käyttämään tätä hässäkkää, joten olkaa armollisia. Tässä kaikki tällä erää, stay tuned.

-Mari

Mä en ainakaa ikinä mee salille. Enkä varsinkaa rupee syömää mitään maitorahkaa...


Nyt olen minäkin haavoittuvainen, ja asetan itseni tänne bittiavaruuteen koko kansan arvosteltavaksi.  Blogin perustamista olen mietiskellyt jo pidemmän aikaa. Olen kuitenkin tullut aina samaan tulokseen: mitä enemmän itsestään ja tavoitteistaan huutelee julkisesti, sitä kovemmat ovat myös odotukset, vaikkei kukaan sitä ääneen sanoisikaan. Nyt sain siihen kuitenkin hyvän syyn ja tarkoituksen, sillä minut valittiin mukaan ihan mahtavaan juttuun: kesän aikana perustettavaan Dcore Team Finlandiin. Dcore on siis kasvava ruotsalainen urheiluvaatemerkki, josta voitte urkkia lisää osoitteesta www.dcore.se , suomenkieliset sivut ovat tulossa myöhemmin.

No kukas tämän blogin takana sitten oikein hääräilee? Olen 23-vuotias body fitnessurheilijan alku Lahdesta. Opiskelen päätoimisesti fysioterapiaa Lahden ammattikorkeakoulussa, ja tätä aivonystyröitä väsyttävää toimintaa on takana nyt kaksi vuotta. Koulun ja treenaamisen ohella haastan itseäni vielä lisää tekemällä 29 tuntia töitä viikossa. Meikäläisen voi siis bongata Gazozin liikkeestä kauppakeskus Triosta! Valikoimaa voi käydä makustelemassa osoitteessa www.gazoz.fi . Ja jotta päivässä ei olisi aikaa Salatuille elämille tai edes uutisille, löytyy taloudesta vielä alati sekoileva ADHD staffiuros Niilo, jonka kanssa lenkeistä ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu! Nipen aivot on ehtoopuolella 24/7, mikä aiheuttaa arjessa hienoisia haasteita, varsinkin jos (lue: kun) emäntä on väsynyt ja kärttyinen, jolloin toisessa sieraimessa on Jaakko ja toisessa pavunvarsi. 

Niilo aka Nippe aka Paholaisen kätyri

Tämän tekstin otsikko on allekirjoittaneen suusta ulos tullut totuus. Vaan kuinkas kävikään? Parasta aikaa ollaan matkalla kohti kevään 2013 body fitness tulokaskilpailuja. Nyt te ajattelette: MITÄH?!! Eihän toi muija oo missään kunnossa!! Olette jälijllä. Kuntoon on vielä matkaa, mutta oon niin sairaan kova tekemään töitä. Ja se työn määrä ja omistautuminen on se, mikä karsii tässä hommassa (ja niin monessa muussakin) jyvät akanoista. Salitreeniä mulla on takana kohta kaksi vuotta, joista ensimmäinen vuosi meni enemmän ja vähemmän rimpuillessa. Heinäkuussa 2011 tein elämäni parhaan päätöksen, ja otin yhteyttä tämän hetkiseen valmentajaani. Vajaassa vuodessa on saatu todella paljon aikaan, kun on tehty oikeita asioita. Ruokailut ja treenit on kunnossa, ja toimin melkolailla pilkun tarkasti ”ohjeiden” mukaan, niin ei tarvii lavalla sitten jossitella. En ole menossa takki auki voittamaan ensimmäistä kilpailuani, vaan hakemaan kokemusta lavalla olemisesta ja arvion siitä, mikä oli jo hyvää, ja mikä erityisesti kaipaa todella paljon työtä. Vastassa voi olla ihan ketä vaan; joku joka on treenannut toistakymmentä vuotta, ja sai kisakärpäsen pureman. Siinä tulee äkkiä tällaiselle aloittelevalle fitnesspimulle äitiä ikävä jos lavalle hyökätään ylimielisellä ja liian voitonhakuisella asenteella. Valehtelisin jos väittäisin, etten haluaisi voittaa, kuka sinne nyt ”häviämään” on menossa? Olisihan se hienoa. Mutta pidetään kiinni realiteeteista, vastassa voi olla ketä vaan. Siispä pipo syvemmälle päähän ja lisää reeniä, tää homma ei rukoilemalla etene.

Satujumpat suoritan säännöllisesti viisi kertaa viikossa pyhätössäni, salilla nimeltä Maken Fitness Center. He myös tukevat harrastustoimintaani, joten salista on luvassa esittely tuonnempana. Treenaan viisijakoisella ohjelmalla, jonka myös tulette huomaamaan. Postaukset tulevat käsittelemään enemmän ja vähemmän treenaamista, koulua ja kadonnutta vapaa-aikaa. Ennenkaikkea kokonaisvaltaista matkaani uuden elämäntapani syövereihin. Tervetuloa seuraamaan huonolla huumorilla varustettuja todentuntuisia kirjoituksia nuoren urheilijan elämästä. Päivät ei todellakaan suurimmaksi osaksi ole vaaleanpunaisia ja maistu mansikoille, vähän pitää vituttaa että jaksaa tehdä töitä paremman huomisen eteen. Jos aina ois kaikki ”ihan sairaan hyvin”, niin voisiko missään enää onnistua?

Riittäisköhän tää nyt tätä laatua. Pyrin kirjotteleen tänne minimissään pari kertaa viikossa, ja tietysti kuvamateriaalilla varustettuna. Eihän ketään kiinosta lukea blogia jossa ei oo kuvia, eihän? Ja täytyyhän teillä olla jotain mistä puhua ja mitä arvostella, eli ne surullisen kuuluisat lihakset (?), joita etsin salilla ahkerasti. Noniin, olen julkisesti nolannut ja asettanut itseni pilkan ja arvostelun kohteeksi. Nyt pitää olla kypärässä sitä kuuluisaa pitoa, koska paska osui juuri tuulettimeen, kun klikkasin kohtaa ”luo blogi”.

Palataan astialle,
Mari