Sivut

maanantai 7. tammikuuta 2013

Kysymyksiä ja vastauksia

Kerroin halustani tehdä kysymys-vastaus -jutun, ja tässä sitä nyt olisi. Kysyitte oikein hyviä kysymyksiä, myös hankalista aiheista! Kiitos.

1. Mulla tuli mieleen sellainen kysymys, että mitä vinkkejä ja ohjeita antaisit sellaiselle treenaajalle, joka haaveilee body fitness- lavoille nousemisesta tulevaisuudessa? :) Entä onko sun mielestä jotakin sellaista "lähtötasoa", joka vaaditaan/kannattaa jo olla kun kisaamista aletaan suunnitella?

Apua :D Tämä ei ole oikeastaan vinkki vaan kehoitus (käsky :)). Jos haaveena/tavoitteena on nousta body fitness lavoille, kehoitan ensitöikseen ottamaan yhteyttä johonkin alan valmentajaan, ja pyytämään kuntotsekkausta. Hän osaa analysoida ja kertoa fysiikkasi nykytilanteen, ja ohjata oikeaan suuntaan, mikä ikinä tavoitteesi onkaan. Valmentajilta voi ostaa esimerkiksi ainoastaan treeni- ja ravinto-ohjelmia, jos budjetti ei juuri sillä hetkellä riitä kokonaisvaltaiseen valmennukseen. Valmentajaa etsiessä kannattaa ottaa huomioon ainakin oma asuinsijaintisi (helpottaa tapaamisia huomattavasti jos asuu max. 200km säteellä) ja valmentajan taustat (mielellään itse kilpaillut fitness/bodylajeissa, mitä tehnyt aiemmin, referenssit, koulutus jne). Henkilökemia tulee esille vasta tapaamisissa, ja se on yksi tärkeä tekijä hyvässä valmennussuhteessa.

Mielestäni kisapäätöksen tekemiselle ei välttämättä tarvitse olla mitään tiettyä lähtötasoa. Tässä asiassa myös astuu kuvioihin alan valmentaja. Hän osaa lähtökunnon perusteella arvioida sen, milloin olisi mahdollista/järkevää nousta kisalavalle. Toisilla on taustallaan jokin fysiikkaa kehittänyt urheilulaji (itselläni vahvasti alakroppaan vaikuttanut taitoluistelu), ja tällöin heillä kisatavoite voidaan asettaa mahdollisesti lyhyemmän ajan päähän kuin sellaiselle henkilölle, joka lähtee liikkeelle käytänössä "tyhjästä". Myös tämän takia olisi hyvä solmia jatkuva valmennussuhde, jossa valmentajaa tavataan esimerkiksi kuukausittain, ja kehitystä seurataan kuntokuvin. Kehitystä seuraamalla valmentaja voi päätellä, mihin ajankohtaan kisatavoite kannattaa asettaa.


2. Mikä susta tulee isona ja sit vielä isompana? Kenen fysiikkaa ihailet eniten ja miksi?

Musta tulee isona fysioterapeutti. Sit vielä isompana musta tulee body fitnesin Suomen mestari (ainakin mun villeimmissä päiväunissa :D). Tää ihailu juttu on vaikea. On niin monia upeita fyysikoita sekä suomalaisilla että ulkomaalaisilla pro-tason kilpailijoilla. Ainakin tietysti Nicole Wilkins (sopivasti lihasta, älyttömän kaunis, fysiikka on tasapainoinen) Erin Stern (samoista syistä).


3. Miten hoidat henkistä puolta kisoihin valmistautuessa? 

Välillä tuntuu, että itsekritiikki kilpailuihin valmistumisessa on liian kovaa ja se menee helposti liian stressaamisen puolelle, eikä mitkään edistymisaskeleet riitä vaan pitäisi olla yli-ihminen. Kyllähän sen ymmärtää, että kritiikki on se mikä kasvattaa ja kuntoa pitääkin tarkastella suurennuslasin kanssa. Jotenkin se itsensä ruoskiminen (verille) ei mielestäni ole kovin tervettä urheilun psykologisesta näkökulmasta.
Omasta kirjoitus-tyylistäsi olen huomaavinani sen, että osaat iloita edistymisestäsi ja niin saat voimaa treeneihin - tai sellainen positiivinen kuva tänne ainekin välittyy, joka on oikein mukavaa luettavaa!
Ehkä yritän sanoa sitä, että aitous kannattaa! :) Ei kaikki varmaan ruusuilla tanssimista ole mutta tännehän voi aina kirjoittaa sen mikä nyppii ja ehkä se sitten helpottaa siihenkin vaivaan! :)


Ensinnäkin mahtavaa, että kirjoituksistani välittyy aito ilo edistymisestä, enkä vaikuta stressaantuneelta kuntoni etenemisestä. Ja se pitää täysin paikkansa. En ole stressanut kunnostani kertaakaan kuluneen kymmenen viikon aikana (hui kamala miten nopeasti aika menee!). Olen oppinut eroon "liiasta" itsekriittisyydestä vasta ihan hiljattain. Joskus kesällä siis. Silloin saatoin vielä omassa päässäni voivotella fysiikkani heikkouksia yms, mutta nyt olen oppinut (kiitos tästä valmentajalleni) näkemään sen hyvän mitä minussa jo on. Ja keväästä dietin alkuun asti tuli kehitystä aivan huimasti, näyttäis mulla kehitys etenevän vähän pyrähdyksittäin tai jotain sinne päin. En edes osaa kunnolla sanoa, mistä tämä kaikki hyväntuulisuus kumpuaa (kuvittelin itseni heti dietin alkumetreiltä asti kamalaksi hirviöksi). Ehkä mulla vaan kerrankin on kypärässä tarpeeksi pitoa.

Olen alusta asti ottanut tähän diettiin sellaisen rennon otteen, koska luotan valmentajaani 200%:sti. Häneltä olen saanut niin hyviä ohjeita, ajatuksia, ja motivaatiota, etten edes voi olla luottamatta omaan tekemiseeni. Ja koska dietti lähti aivan suihkukoneen lailla liikkeelle (pohjatyö tehty hyvin; ruokavaliota noudatettu jo 1,5 vuotta 90% ajasta), ei ollut vaikea nähdä kunnon etenemistä jo pienillä aikaväleillä. Sekin on varmasti vaikuttanut henkiseen puoleen positiivisesti, eikä mitään romahduksia ole sattunut. Vaikka paljon on päästä kiinni, niin silti on niitä päiviä kun ei vaan kulje. Ei vaikka miten päin kääntelisi. Kaikki suoraansanottuna v***ttaa, ärsyttää, ei jaksa katsella kenenkään naamaa, kuunnella kenenkään juttuja tms. Ne päivät täytyy vain hyväksyä osana tätä matkaa. Ja se ei ole mitään henkilökohtaista ketään kohtaan. Minäkin olen vain ihminen. Tämä on vapaaehtoista eikä sillä verukkeella voi kiukutella että ollaan dietillä, mutta huonoja päiviä saa olla minullakin. Silloin pitäydyn mielelläni omissa oloissani.

Korvaamattomana henkisenä tukena toimii myös avopuolisoni. Ilman häntä olisi projekti varmasti haastavampi. Kunto ei etene stressaamalla yhtään nopeammin, ja se on vain sisäistettävä, että tämä on hidasta hommaa. Kärsivällisyys on ominaisuus joka on opeteltava jos se uupuu, ja kun sen oivaltaa, ei mielestäni henkisellä puolella tarvitse paljoakaan taistella.Valmentajani sanoi dietin alussa, että on opeteltava voittaja-asenne; opi näkemään se hyvä, mitä sinussa jo on. 

Muuten hoidan henkistä hyvinvointiani laiskottelemalla, tapaamalla ystäviä, käymällä kaupungilla kiertelemässä ja käppäilemässä, ja olemalla yksin. 


4. Kuinka usein käyt hierojalla ja miten muuten huollat lihaksiasi=venyttelyt yms?

Käyn hierojalla n. kerran kuussa, välillä useammin, välillä vähän venyy... Nyt olen pyrkinyt käymään kolmen viikon välein. Tietysti se riippuu vähän aina rahatilanteestakin, mutta kisojen lähestyessä ei ole varaa tinkiä kehonhuollosta. Huollan lihaksiani myös putkirullauksen avulla (sekä kotoa että salilta löytyy rulla), sekä venyttelen. Venyttely on se asia, johon ei tunnu olevan koskaan riittävästi aikaa (järjestely ja viitsimiskysymys). Eli kunnon venyttelyä (pelkästään venyttelyä) tulee n. kerran viikossa, mutta salilla teen treenin jälkeen pidempiä venytyksiä niille lihaksille joita en ole juuri treenannut, ja lyhyet palauttavat treenatuille lihaksille. Venyttelen liian vähän, tiedostan sen itsekin.


5. Mikä on sun lempitreeni ja treeniliike? :) 

Voisko mielummin sanoa mikä on inhokkitreeni ja inhokkiliike? :) Kun tykkään kyllä omalla tavallaan kaikista treeneistä. Mutta jos nyt yksi pitää valita, niin tällä hetkellä mun lempitreeni olis selkä ja paras liike olisi vipuvarsi kulmasoutu istuen. Ottaa niin hyvin latsiin.


6. Oletko aikaisemmin harrastanut jotain liikuntaa vai onko tuo kropan muoto peräisin pelkästään salilta? Mistä innostus kisaamiseen lähti ja kauanko pyörittelit asiaa mielessäsi ennen kuin se tuntui realistiselta? Treenako sun avokki myös ns. tavoitteellisesti?

Olen harrastanut 10 vuotta taitoluistelua, 5 vuotta yleisurheilua ja kolme vuotta pesäpalloa. Olen myös pyöräillyt koko pienen ikäni ahkerasti, joten alakroppaa löytyi jo valmiiksi. En ole koskaan harrastanut lajia, jossa olisi ylävartalon lihaksistoa tarvittu sen kummemmin (pesäpallossa ne eivät kamalasti kehittyneet), enkä myöskään ole koskaan aikaisemmin niitä harjoittanut. Aktiivisesta urheilusta tuli taukoa ainakin 4 vuotta ennen kuntosaliharjoittelun aloittamista, jolloin ylimääräistä ehti kertyä aika tavalla. Eli vastaus kysymykseen, ylävartalon muoto on peräisin ainoastaan kuntosalilta, ja alavartalon hyvä pohja (lihaksisto ja lihasten hermotus) aikaisemmista harrastuksista (toki muokkautunut aivan älyttömästi sekin tässä matkalla). 

En oikeastaan osaa tarkalleen sanoa mistä innostus kisaamiseen lähti. Olen pienestä asti harrastanut kilpaurheilua, joten kilpailuvietti esiintyy luonteessani voimakkaana. Olin käynyt salilla vajaan vuoden, ja saliharjoittelu alkoi maistua entistä mukavammalta. Voima kehittyi ja kehon koostumus alkoi muuttua. Silloin aloin ensimmäistä kertaa miettä kilpailemista; tavoitteiden asettaminen ja kilpailuvietti vaan tulee niin luonnostaan. Mietin, että olisi kiva asettaa treenaamiselle konkreettinen tavoite. Pyörittelin asiaa mielessäni muutaman kuukauden ja otin yhteyttä valmentajaani, jonka kanssa kisatavoite lyötiin lukkoon.

Avopuolisoni treenaa myös tavoitteellisesti. Hänen tavoitteenaan on saada fysiikka kilpailujen vaatimalle tasolle, mutta kilpailutavoitetta ei ainakaan vielä ole lyöty lukkoon.


7.  Minua kiinnostaisi tietää, että millainen on ravintoainejakaumasi per päivä(hiilarit, protskut, rasvat)? :)

Taitaa olla hh 45%, prot 35%, r 20%.


8. Usein puhutaan että kovien treenien ja esimerkiksi koulusta ja työstä aiheutuvan stressin yhdistelmä olis huono tai vaarallinenkin jos joutuu ylikuormitukseen sekä mieleltä että keholta. 

Onks susta koskaan tuntunu että näin olis käymässä, ja jos on niin miten toimit? Tuntuuko ylipäätään siltä että kun on paljon koulutöitä ja muuta käsillä niin treenitkin kärsivät? 

Henkinen ylikuormitushan käytännössä esiintyy liikana stressinä, joka mulla ainakin aiheuttaa "raivokohtauksia" ja itkuisuutta. Oon muutenkin aika tulinen luonne, ja kiihdyn välillä nollasta sataan kuin ferrari. Olen opetellut itsehillintää, ja olen siinä mielestäni ihan kivasti onnistunutkin. Olen siis hieman rauhallisempi nykyään. Hormonaalinen ehkäisy ainakin mulla vain pahensi asiaa, ja sen olenkin jättänyt pois yli vuosi sitten. Myös sen myötä turha stressaaminen puolittui.

Noin puolitoistavuotta sitten mulla oli sellainen hetki, kun tunsin olevani selkeästi ylikuormittunut. Uskon sen aiheutuneen mun sisäisestä perfektionismistä. Halusin olla kympin oppilas, ja stressasin myös "turhemmista" koulutehtävistä ihan liikaa. Kotona piti olla koko ajan siistiä ja pölytöntä, koiran kanssa piti joka päivä käydä tarpeeksi pitkiä lenkkejä jne. Mun piti olla paras kaikessa. Olin uupunut. Ihan loppu. Henkisesti. Treenit kulki hyvin ja nousujohteisesti, ja jotenkin siitä en osannut edes stressata. Se oli mulle henkireikä, ja salille pääsin pakoon. Eli harrastus ei ole koskaan kärsinyt koulustressistä, eikä tämä ole koskaan aiheuttanut minulle minkäänlaista stressireaktiota tai päänvaivaa (esim etten kehittyisi tarpeeksi nopeasti tms., sisäistin heti sen, että lihaksen teko on hidasta hommaa, ja tämä vaattii kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä).

Lopullisesti minut herätti kunnon raivokohtaus, jonka taisin saada jostain leivänmuruista pöydällä. Kihisin raivosta sängyllä, ja olisin halunnut vain huutaa. Rystyset valkoisena revin päiväpeittoa ja raivosin pääni sisällä. Sen jälkeen aloin itkeä ihan hillittömästi, eikä se meinannut loppua millään. Itku kurkussa sanoin poikaystävälleni että "mä tarviin apua". Tuntui että pitäisi jutella jonkun kanssa. Meidän koululla on koulupsykologi, ja varasin hänelle ajan. Ei se ota jos ei annakaan. Eikä maksanut mitään. Kävin siellä kerran, ja se riitti. Se auttoi aivan valtavasti. Jätin tuon kohtauksen jälkeen myös hormonaalisen ehkäisyn pois ja olo alkoi kuukausien kuluessa parantua. Sain sieltä tunnin juttelutuokion jälkeen todella hyviä keinoja hallita stressiä, ja todella hyviä ajatuksia. Purimme keskustellen elämääni lapsesta lähtien, ja mietimme mikä tällaisen täydellisyyden tavoittelun on voinut aiheuttaa. Tämän jälkeen päätin ottaa rennomman otteen opiskeluun, ja huomasin, että ilman turhaa stressaamista elämä on niin paljon helpompaa. Ei se haittaa jos kotona on vähän sotkuista, tai joku artikkelitehtävä ei nyt mennyt ihan putkeen. Mitäs sitten, elämässä on tärkeämpiäkin asioita! Jos ei huvita siivota, en siivoa. Hoidan kyllä kaikki asiat mitkä pitääkin, mutta sitten niistä vähemmän tärkeistä en jaksa vauhkota. Olen oppinut kanavoimaan energiaani niihin minulle oikeasti tärkeisiin asioihin; treenaamiseen ja elämiseen. Ei ole häpeä käydä juttelemassa asioista puolueettoman ja tuntemattoman ihmisen kanssa, jos siltä tuntuu. Näin minä toimin tuolloin, ja sen jälkeen olen ollut kuin toinen ihminen. Tämä oli minulle aluksi vaikea asia, ja tuntui että olenkohan mä hullu... Nyt asiasta on jo helppo puhua, enkä häpeä jakaa sitä muiden kanssa. Tällä hetkellä voisin sanoa, että en hirveästi stressaa.

Toivottavasti vastasin kysymyksiinne, ja saitte tästä joitakin asioita purtavaksenne. Haluan kirjoittaa myös vaikeista asioista, ja kiva että kysyittekin henkisen puolen hommista. Mikään ei tule ilmaiseksi, eikä kenenkään elämä varmasti päivästä toiseen ole ruusuilla tanssimista. Tulee hetkiä, jolloin lasi alkaa olla täynnä. Silloin pienetkin asiat tuntuvat järjettömän suurilta, ja mikään ei luista. On hyvä oppia jo varhain käsittelemään vastoinkäymisiä ja hankalia asioita. Jokaisella on varmasti omat keinonsa stressinhallintaan, ja minä olen kantapään kautta oppinut omani.

Kommentoikaa mikäli oli ajatuksia herättäviä vastauksia! Tai kommentoikaa ihan muutenkin vain! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

HYMYILE! Koska olet upea :)