Sivut

torstai 25. huhtikuuta 2013

Vaihdelaatikko jumissa

Blogini on saanut jälleen uusia lukijoita! Tervetuloa!! :)

Viikot vierii, kouluhommat kasaantuu... En saa nyt puristettua itsestäni sellasta perkele vaihdetta päälle että saisi hommat tehtyä. Hankalaksi koulutehtävien tekemisen saa vielä se, että tarvittavaa lähdekirjallisuutta ei ole saatavilla. Miten hitossa opettajat kuvittelee, että kaikki opiskelijat saa kahden viikon palautusajalla tehtävät tehtyä, kun kaikki tarvittavat kirjat on lainassa?! Ja koko kurssi tarvis niitä samaan aikaan...

Mun elämässä on tapahtumassa aika isoja asioita, joten voi olla, että blogin päivittäminen harvenee hetkeksi.  Kerron siitä kyllä hieman myöhemmin.

Oon käynyt tällä viikolla tekemässä kaksi kovaa reeniä, ja voi että kun kulkee!! Nyt on treenimotivaatio niin huipussaan, et olisin mielelläni vaan salilla tai kotona syömässä. Tykkään myös pyöräillä, mutta vain pakolliset matkat ja palautumisen rajoissa. Paino ei ole noussut  viikossa oikeastaan ollenkaan, eli kohta voi varmaan pikkusen nostaa taas ruokamääriä. Etenkin, kun treenit kovenee ja treenimäärät lisääntyy. Oon niin intopiukeena siitä että pääsee tekemään pattia! Oon puhunut myös valmentajani kanssa jatkosta, ja oltiin yhtä mieltä siitä, että on erittäin fiksu päätös jättäytyä pois SM-kisoista. Ja lihaa mä tarviin vain yläkroppaan, jaloille on luvassa kovaa mutta lähinnä lihasmassaa ylläpitävää reeniä.

Olenko se minä?!

Ruoka maistuu edelleen, ja olo on hyvä ja energinen. Sen huomaan, että nyt kun kisa"stressi" on poissa, ja kroppa alkaa palautua, niin nukun sikeämmin ja herätessä olen väsyneempi kuin dietillä. Dietillä aamuisin ei kauheasti väsyttänyt. Nukuin koko dietin ajan ihan hyvin, ja loppudietistä jopa pidempiä yöunia kuin alkupuolella.

Tän te ootte nähny jo sata kertaa, mut aamupuuro, PARASTA!!!

Päikkärit on jees

Maanantaina treenasin kädet ja vatsat, enkä oo ikinä liikutellut niin isoja rautoja!! Voimaa oli vaikka muille jakaa. Ja aivan törkeen hyvä reeni! Salilta lähdin käymään veljelläni katsomassa heidän uutta perheenlisäystä, Simoa. Simo on aivan ihana!! Reppana väsähti kun tarpeeksi kauan leikki. Edit: Unohdin laittaa Simosta kuvan!! Tässäpä se :)

Pieni Simo


Ranskalaista punnertamista
.

Superina hk tangolla
Nii oli muhkuna

Humping and pumping 

Eilen kävin tekemässä jalkareenin, ja kulki tosi kivasti. Tein uutena liikkeenä lantionnostoa, ja nyt alkaa olla pakarat niin jumissa ettei oo ikinä ollut! Ei tarvinut kauheesti romua laittaa kun oli SJMV ja bulgarialainen jo alla... Olin myös yön töissä, joten taidan mennä yörytmillä maanantaihin asti, koska huomenna ja lauantaina on myös töitä. Ja ensi viikon tiistaina, kun on vappu. Keskiviikkona, eli vappupäivänä sitten äidille syömään munkkeja!

Ja persettä takaseinään
Nyt jatkan kouluhommien tekoa (lue: facebookin ja blogien selaamista)! Ihanaa loppuviikkoa kaikille ja kiitos kannustavista kommenteistanne!! Toivottavasti jaksatte seurata matkaani kohti syksyn 2014 kisoja, vaikka dietillä ollaankin seuraavan kerran vasta vuoden päästä! 

16 kommenttia:

  1. Lisää lukijoita ? Mainosta blogiasi ! Lisätietoja osoitteessa http://blogisi-mainostus-mahdollisuus.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Sä viipotat kyllä koirasi kanssa aina sellasta vauhtia ohitse, että oot jo kaukana kun mä kerkeen edes tajuamaan sen olleen sinä saatika, että kerkeisin moikkaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, joo meillä on tapana mennä aika haipakkaa! ;)

      Poista
  3. Makiale näyttää Mariliisa, hyvä pumppi jyllää! :) Hmm.. Mitähän jännää Sulla luvassa, toivottavasti mukavia juttuja.. <3 Tsemmiä!

    VastaaPoista
  4. Hyvältä näyttää Mari, vielä paremmalta nyt kisojen jälkeen! Tsemppiä tuleviin treeneihin ja muihin koitoksiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin näyttää paremmalta!! :) Kiitos paljon, tsemppiä tarvitaan!!

      Poista
  5. Kyllä päiväni pelastui kun löysin blogisi! Olet kovassa kunnossa oleva kirjoittelija jolla ei ole pissi kilahtanut nuppiin! Omakin motivaatio nousee kun lueskelee juttujasi.. Sinulla on mukavan rento ja rempseä tyyli kirjoittaa. Paljon tsemppiä sinulle ja hyvää kevättä -ja kesää! Ps. kroppasi on USKOMATON! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä päiväni pelastui kommentistasi!!! :) Kiitos todella paljon, ihana kuulla, että sen huomaa ettei ole noussut neste korkeuksiin. Jalat on ja pysyy maassa :) Kiitos anonyymi ihanasta kommentistasi!! Hyvää kevättä ja kesää myös sinulle! :)

      Poista

HYMYILE! Koska olet upea :)