Sivut

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Mielipidekirjoitus

Toivottavasti otsikko antaa osviittaa tulevasta. Tämä on puhtaasti mielipidekirjoitus aiheesta kilpaileminen fitnesslajeissa. Mulla on tapana kirjoittaa mielipiteet aika kärjistetysti, joten löysääthän nutturaa jo tässä vaiheessa, ja otat ne palkokasvit siihen käden ulottuville, kun ne varmaan sinne nenään kuitenkin jossain vaiheessa joutaa. Toisaalta, mistäs sitä kinasteltaisi, jos ei mielipiteistä?! Faktoistako? Joo kyllä Afrikka on maa! Turpaan tulis, mutta niin taitaa tulla mielipiteistäkin...

Tuntuu, että kaikki on ottanut nyt asiakseen kilpailla jossakin fitnesslajissa. JA HETI! Mitää reenata tartte, dietti päälle ja lavalle vaan! Kolmessa kuukaudessa kuntoon, siihen luotetaan. Fitnessurheilusta on tullut ikäänkuin "jämälaji" joka sopii kaikille, kelle mikään muu urheilulaji ei ole sopinut. Lavalle sännätään kavereiden yllytyksestä "hei sun kannattaa ehdottomasti kisaa!!", lyödään vetoa että pystytäänkö siihen, halutaan päivä fitnessprinsessana ja kimaltavat bikinit, you name it.

Fitnesslajeissa kilpaileminen on kilpaurheilua siinä missä keihäänheittokin. Oikeasti kovaa urheilua. Kuinka moni lähtisi keihäänheiton SM-kisoihin kavereiden yllyttämänä? Itse saattaisin jättää väliin, vaikka hieman yllytyshullu olenkin. Miksi lähteä johonkin kilpailemaan, jos ei sitä itse oikeasti ja syvästi halua? Myös tämä laji vaatii kilpailijaluonteen, etenkin jos haluaa pärjätä. Miksi nähdä paljon vaivaa, aikaa ja rahaakin ensin rakentaakseen itselleen fysiikan (okei toiset skippaa tämän vaiheen), viettää dietillä puoli vuotta (samalla koko ajan valittaen että vittu mitä paskaa, nälkä, väsyttää, kolottaa), ja sitten käydä keikistelemässä pikkupikkubikineissä lavalla, ja olemuksesta huokuu 'anteeks että oon olemassa'? Itse en vaivautuisi.

Mitä fitnessurheilu sitten oikein vaatii? Armotonta duunia, hyvää fyysistä kuntoa, tervettä ja vahvaa psyykettä, kärsivällisyyttä, omistautumista, tiettyä rentoutta ja lujaa tahtoa. Haluan korostaa erityisesti psyykkeen merkitystä tässä lajissa. Kypärässä täytyy oikeasti olla pitoa. Jos pää ei ole kunnossa, ei ole kroppakaan. Mieli ja keho pelaa yhteen tavalla, jota ihminen ei voi ikinä ymmärtää. Psyyke vaikuttaa kaikkeen mitä elimistössä tapahtuu. Dietille lähdettäessä ja jo sitä miettiessä ei ole syytä unohtaa myöskään fyysisen pohjakunnon merkitystä. Jos et ole eläissäsi harrastanut pitkäaikaisesti mitään fyysisesti (hengitys- ja verenkiertoelimistöä, luustoa ja lihaksistoa) kuormittavaa urheilua (sori, mut ratsastus ei oo tätä), voi seuraukset elimistön äärirajoille vievällä, esim. 24 viikkoa kestävällä urheilusuorituksella olla melko katastrofaaliset. Muutaman kuukauden painojen heilutteli salilla ei vielä takaa riittävää pohjakuntoa rankalle dietille.

Psyyke pitää olla kunnossa ennen diettiä, dietin aikana ja sen jälkeen. Lähdetkö dietille ja kisaamaan siksi, että ihannoit fitnesskilpailujen kuvissa näkyvää viulunkielenkireää lihaksikasta vartaloa? Jos, niin älä lähde. Se olotila ei ole terveellinen. Toimiakseen optimaalisesti elimistö tarvitsee korkeamman rasvaprosentin. Kisakunto on vain kisaa varten. Sen jälkeen on tarkoitus palautua. Pääkoppa pitää olla kunnossa, jotta voi ymmärtää, ettei ihmisen ole tarkoitus näyttää nälkäkurjelta. Jo ennen diettiä on elintärkeää hyväksyä ja tiedostaa se, että peilikuva tulee muuttumaan kisapäivän jälkeen. Jos ahdistuu jo ensimmäisistä nestekiloista, niin siinä on todennäköisesti jonkun sortin syömishäiriö in the making. Järki käteen! Itse ainakin koin näyttäväni lähes kuivan kesän oravalta, ja valmentajakin sanoi dietin lopussa että sulla on ihan pienen pojan peppu. Emmä halua pienen pojan peppua! Haluan naisen pepun. Terveet rasvat ympärille niin on paljon herkumpi olo.

Haluan nostaa jalustalle pari Minnin kirjoittamaa tekstiä, Harrastelija ja pirun ylpeä siitä sekä Pakko olla fitness ja kisata? Näissä teksteissä kiteytyy mielestäni se, kuinka voi treenata ja syödä tavoitteellisesti ilman kilpailua. Mihin on kadonnut aito treenaamisen ilo? Eikö treenata voi vain itseään varten, siksi että urheilu on kivaa? Vaikka en kilpailisi enää ikinä, niin treenaaminen ei lopu koskaan. Teen tätä puhtaasti urheilun vuoksi, siksi, että rakastan treenaamista. Armottomia rääkkejä, hikoilua, hengästymistä siihen pisteeseen että tuntuu kuin sydän tulisi rinnasta ulos. Olenkin kuullut erityisesti jalkareeneissä näyttäväni sarjan jälkeen siltä kuin haluaisin kuolla. Siltä se välillä tuntuukin :D Treenaamisesta on tullut eräänlaista "huumetta". No miksi minä sitten haluan kilpailla, jos teen tätä urheilun vuoksi? Miksi minun täytyy saada olla lavalla pikkupikkubikineissä? Koska omaan kilpailijaluonteen. Olen harrastanut kilpaurheilua koko pienen ikäni, joten kilpaileminen tulee minulta ikäänkuin itsestään. Parastahan vielä on se, että nautin oikeasti kaikesta siitä mitä tähän liittyy. Nautin dietistä, aamuaerobisista, lavalla olemisesta. Mutta voi veljet nautin myös tästä kun saa syödä kunnolla, treenata kovaa ja herkutella kun mieli tekee. Jos urheilija ei voi pullaa syödä, niin panta on liian tiukalla.

Media on pullollaan tarinoita siitä kuinka fitness aiheuttaa sitä ja tätä, kilpirauhasen vajaatoimintaa, syömishäiriöitä, varmaan kohta syöpää ja itsemurhatilastotkin lähtee nousuun. Hullu saa ja pitääkin olla, mutta tyhmä ei saa olla! Eikö tosiaan hälytyskellot soi, jos treenataan kaksi kertaa päivässä ja syödään alle 1000kcal/vrk? Edes treenaamattoman ihmisen aineenvaihdunta ei pysy käynnissä tuollaisilla kaloreilla. Ja juuri aineenvaihdunta on, se mikä ei saa pysähtyä. Jos ainoa keino kiristyä on vetää pää kolmantena jalkana aerobista ja syödä noin vähän, niin sitten on jo kropassa ongelmaa. Tuon ei pitäisi olla normaalia. Se ei ole fitness itsessään joka niitä ongelmia aiheuttaa. Turha syyttää lajia. Ihan samalla tavalla "normaalin laihduttajan" kroppa menee sekaisin jos puoli vuotta noudattaa pussikeittodiettiä. Ei siihen paljon fitnestä tarvita. Eikä tarvita korkeakoulututkintoa tajuamaan että jos tavalliselle tallaajalle suositellaan n.1500kcal päivässä, niin urheilija voi varmasti kiristyä noillakin kaloreilla. Itse ainakin kiristyin, suuremmillakin kaloreilla. Jos aineenvaihdunta on lähtöjään kunnossa, ei pitäisi olla kovinkaan suuria ongelmia. Joten valoja päälle taas, omien aivojen käyttö on sallittua, ja erittäin suotavaa. Ettei tuu sitten sitä mielipahaa.

Tämän tekstin tarkoituksena ei ole syyllistää ketään, tai osoitella sormella. Haluan vain herättää ajatuksia siitä, onko fitness kilpaurheiluna juuri sinua varten? Ajatuksia siitä, mitä kaikkea se oikeasti vaatii. Onko järkeä kilpailla, jos ei 'kilpaile'? Tämä on siis vain minun hieman kärjistetty mielipiteeni aiheesta, joten älkää antako mennä liikaa tunteisiin. Olen jo pitkään harkinnut kirjoittavani jotakin tämän kaltaista, ja oli pakko katkaista napanuora, koska fitness on nyt kaikkien huulilla.

Kiitos ja anteeksi. Mukavaa loppuviikkoa, älkääkä ikinä lopettako treenaamista! Se on parasta!

33 kommenttia:

  1. Oot kyllä jette-hyvä kirjoittaja! Syyttä pyytelet keneltäkään anteeksi ;)

    t.allu-fani

    VastaaPoista
  2. Niin hyvin ja ytimekkäästi asiaa!

    VastaaPoista
  3. Itseänikin ärsyttää jo koko fitness-buumi. Se, että sattuu oman elämäntaparemonttinsa aloittamaan juuri buumin aikaan ja, herranjestas, erehtyy vielä aloittamaan bloginkin aiheesta - niin johan on kaikki (tahtomattani) kategorioimassa samaan fitnesspellejen kategoriaan. [Ja näillä pelleillä en siis todellakaan tarkoita sun kaltaisia oikeita kisaajia, vaan niitä, joilla ei oikeasti oo edes sitä kunnon pohjakuntoa ja lavoille pitää päästä hetinyt.] Ärsyttää ihan suunnattomasti, koska mä teen tätä juttua vain ja ainoastaan sen urheilun itsensä takia, eikä kisalavoille pääseminen ole mun juttu ollenkaan - vaikka myönnän, että kilpailuviettiä kyllä löytyisi. Minä liikun, koska nautin siitä. Ja treenaan salilla kovaa, koska se nyt vaan on "mun juttu". Se ei silti tarkoita, että oisin johonkin kisoihin menossa, joten miks sitä pitää joka välissä kaikkien olla kysymässä tyyliin: "vissiin treenaat jotain kisoja varten?". Eikö voi treenata ihan muuten vaan?!

    Hih, pahoittelen avautumista. Ihan huipputekstin kirjoitit ja se herätti tunteita täälläkin. Oon sun blogiasi seuraillut jo pidemmän aikaa ja sain vihdoin aikaiseksi kommentoidakin. Mahtava blogi. You go girl! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marilii!! :) Voi, ja PITÄÄKIN TREENATA IHAN MUUTEN VAAN!! :)

      Poista
  4. Loistava kirjoitus jälleen!! Yhdyn! ♥

    VastaaPoista
  5. Olin jo ihan innoissani lukemassa tätä tekstiä ja huutamassa sisäisesti hurraata, piti double tsekata kun oma nimi pomppasi esille! Apua kiitos ja HYVÄ SINÄ, asiaa joka sana!

    VastaaPoista
  6. AAMEN!
    Oon ite treenannu varmaan yhen 10v salilla,tosin vasta viimeset 4 keskittyen pelkkään salitreeniin,ja vaikka kisahaave on aina elänytkin,en vieläkään koe olevani valmis siihen rääkkiin,ja kun lavalle astun(tai astuisin)haluan olla varma että voittoon on ainekset!ja tosiaan nyt kyllä jo niin ärsyttää koko fitnessbuumi,etten kohta uhallakaan tule lavalle nousemaan,koska kaikki muut sen tekee :D
    mutta siis hyvä kirjoitus,piti sanoa :)

    VastaaPoista
  7. Mielipidekirjoituksessasi on paljon asioita, joista olen kanssasi samaa mieltä. En kuitenkaan pidä pahana asiana sitä, että monet kuntosalitreeniä aloiteelevatkin ottavat tähtäimeen fitnesskilpailut ja saavat siitä motivaatiota treenaamiseen. Itse olen sn lajityypin ihmisiä, joita jokin konkreettinen tavoite ajaa kohti parhaita tuloksia. Esimerkiksi lenkkeily on saanut ihan uutta puhtia, kun olen lyönyt lukkoon puolimaratonin, jota varten treenata.

    Sen verran rankkaa fitnesslavalle treenaaminen ja siihen liittyvät dieetit ym. ymmärtääkseni ovat, että heikkohermmosimmat ja ne joilla ei pääkoppa ole täysillä mukana karsiutunevat jo luonnonstaan pois :)Jos joku vähemmän aikaa treenannut sattuu sinne lavalle pääsemään, niin eikö se kerro lujatahtoisuudesta ja siitä, että se joku on paiskinut töitä saavutuksena eteen? Jokaisella on myös omat rajansa sille, missä kunnossa lavalle "kehtaa" mennä, ja lähteekö vasta sitten kisaamaan, kun on satavarma, että voittaa. Voihan joillekin pelkkä lavalle pääseminen olla jo suurikin voitto.

    Summa summarum: kaikki harrastakoot mitä lajia tykkäävät. Tärkeintä on, että liikkuu ja jos lavalla biksuissa keikistely tavoitteena auttaa jotakuta jaksamaan, niin go for it :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavoitteiden asettelu on toisille tärkeämpää kuin toisille. Tarkoituksenihan ei ollut osoitella sormella, vaan herättää ajatuksia, missä ilmeisesti onnistuinkin! Kiitos asiallisesta kommentistasi :)

      Poista
  8. Ei ole tarkoitus laittaa sanoja Marin suuhun, mutta itse ymmärsin tämän mainion tekstin näin: ideana ei ollutkaan että fitness/tavoitteen asettaminen olis se paha juttu ja vaan harvojen ja valittujen hommaa saati että fitnesskisaaja itse naureskelisi keikistelyn turhamaisuudelle. Se vaan että tän buumin aikaan ihmiset kuvittelee että sinne lavalle voi mennä sunnuntaijumppailija puolen vuoden treenillä ja dieetillä. Ite ainakin ymmärsin että tässä painotettiin sen perustan tärkeyttä, jotta se _kroppa ja pää aikuisten oikeasti kestää_. Ja sinne lavallehan pääsee kuka vaan. Se kuka sieltä pääsee alas mitali kourassa tai sinne lavalle takas toiste tai kolmannen kerran onkin vähän eri asia.

    VastaaPoista
  9. Todella hyvä teksti ja ajattelun arvoista asiaa paljonkin monelle kilpailijalle tai sellaiseksi haluavalle.
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Vau!! Veit kyllä jalat suustani tällä kirjoituksella!

    VastaaPoista
  11. Hieno kirjoitus! Lisäisin vielä, että erityisen rankkaa fitnesskisaamisesta tekee se, että kyseessä on arvostelulaji. Jos dieetin ja kisojen jälkeen pääkoppa ei ole kunnossa, niin tulokset saattavat tuntua todella epäreiluilta ja jopa vääriltä. Keihäänheitossa ei ole tulkinnanvaraa, eikä voi sanoa, että Jenkeissäpäs kolmanneksi pisimmälle heittänyt olisi voittanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Se ei aina voita joka hyppää pisimmälle ;D

      Poista
  12. Loistavaa tekstiä! Mä voin myöntää, että mä oon pyöritellyt mielessäni ajatusta mahdollisesta kisaamisesta, mutta en todellakaan siksi, että se nyt sattuu olemaan "in" tai "coolia". Jos mä päätän lähteä kisaamaan niin sitten se vedetään täysillä, mutta ei todellakaan millään muutaman kuukauden "varoitusajalla", ei edes vuoden... Mä pysyn realistisena. Mutta jos mä päätän olla lähtemättä niin ei mun maailma siihen kaadu, saatika treenaaminen. Loppupelissä mä treenaan itselleni, koska mä nautin siitä ja itseni haastamisesta.

    VastaaPoista
  13. Oon kyl niin samaa mieltä. Se on niin hemmetin hienoa treenata kisoihin, eihän se siis muuten ois hienoo. Rahkaakin syödään instagrammin kautta et kaikki näkis kuin fitti mimmi on. Hävettää ostaa rahkaa nykyään kun katotaan just silleen et, siinä on varmaan joku kisaaja taas. :D

    VastaaPoista
  14. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. Hah, niiin hyvä :D

    Just viime viikolla salilla yks tiukka mimmi kysyi "onko sullaki lava kiikarissa?" Katoin hetken , naurahdin ja sanoin Ei.
    Se että siel salilla on kaikki mimmit ja mummot treenaamassa miss bikini/fitness/best ass/younameit kisaan ja sit sielä oon minä,+10kg liikaa painoa ja tangon lisäksi penkistä nousee mitä?ei mitään. Mä sovin sinne messiin kuin jäätelö jouluna :DD

    Tämä sun kirjoitus oli niin asiaa että tekis mieli tulostaa pukkariin :D

    Ihailen suuresti teitä jotka teette oikein ja kunnolla. Musta ei olis tohon, ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mahtavasta kommentistasi sinisuu :) Tulosta ihmeessä!! :D Saat luvan.

      Poista

HYMYILE! Koska olet upea :)